Athena Nordicin asiantuntijuus yhdistettynä Saferan innovatiiviseen turvallisuusajatteluun loivat yhdessä pohjan konseptille, jossa pehmeät arvot kohtaavat edistyksellisen liesivahtiteknologian.

Spisec Addon Ruotsin myydyin liesivahti

Kilpailun koventuessa jatkuvasti muuttuvilla markkinoilla tarvitaan edelläkävijyyttä. Athena Nordic seurasi mielenkiinnolla useamman vuoden ajan Saferan etenemistä Ruotsissa. Näytöt puhuivat puolestaan, ja Safera halusi ottaa seuraavan askeleen markkinoiden valloituksessa. Keskustelut aloitettiin ja molempien intresseihin sopi yhteistyön aloittaminen nopeasti. Yhteistyössä yhdistyvät Saferan teknologiajohtajuus sekä Athena Nordicin asiantuntijuus.

Yhteistyö mahdollisti molemmille osapuolille merkittävän liiketoiminnan kehittymismahdollisuuden. Saferan ja Athena Nordicin Spisec AddOn -yhteistyösopimus on nostanut Athena Nordicin liesivahtimyynnin ennätyksellisen korkeaksi. Ruotsissa Spisec AddOn -tuotemerkillä myytävä Safera-liesivahti on helppokäyttöinen ja kaikkiin koteihin ja ympäristöihin sopiva. Mielenkiinto turvallisia ratkaisuja kohtaan kasvaa entisestään jokaisen myydyn liesivahdin myötä. Spisec AddOn onkin nykyisin Ruotsin suosituin liesivahti.

Turvaa terveydenhuollon henkilöstölle ja potilaille

Erilaisissa hoitolaitoksissa liedet saatetaan usein sijoittaa jaettuihin huoneisiin ja keittiössä toimiminen yhdistetään muihin tehtäviin. Kiire sekä keskittyminen potilaisiin ja muihin kiireellisempiin tehtäviin vievät huomion liedestä helposti muualle, jolloin riskit tulipalojen syttymiseen kasvavat.

Athena Nordicin mukaan liesivahdit parantavat sekä henkilökunnan että potilaiden turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta huomattavasti.

”Investoimalla liesivahtiin pystymme eliminoimaan niinkin tuhoisan asian kuin liedestä aiheutuneet tulipalot, ja meidän ei enää koskaan tarvitse maksaa järjettömiä summia palaneista keittiöistä ja kodeista.” Filip Berglund, Myyntijohtaja.

Huolettomampaa kotona asumista

Liesivahdeilla on tärkeä rooli Athena Nordicin hyvään elämän painottuneessa liiketoiminnassa, sillä kotona asumisen tärkeimpänä prioriteettina on asukkaiden turvallisuus myös silloin, kun muisti alkaa esimerkiksi ikääntymisen myötä heikentyä. Yksilön kyky selviytyä kotona ilman tukea jokapäiväisessä elämässään voi aiheuttaa paljon huolta myös läheisille, ja liesivahti saattaa olla ratkaiseva tekijä ylimääräisten murheenaiheiden poistamisessa. Muisti voi alkaa heikentyä ilman, että sitä itse huomaa, ja liesi voi unohtua päälle myös nuoremmilla ihmisillä.

Liesivahdit on suunniteltu tarjoamaan turvallisuutta kaikille iästä riippumatta. Athena Nordicin myyntijohtaja Filip Berglund tiivistääkin asian inhimillisen yksinkertaisesti.
Luomalla mahdollisuuden asua kotona itsenäisesti mahdollisimman pitkään voimme välttää tarvetta turhille ja kalliille hoitopaikoille. Samalla olemme varmasti kaikki yhtä mieltä siitä, että tulipalovaaran poistaminen kotoa ei ole koskaan huono ajatus.

Kansainvälisesti palkitut Safera-liesivahdit täyttävät kaikki standardit ja edustavat testatusti huippulaatua. Markkinoiden laajimmasta mallistosta löytyy liesivahti jokaiseen kotiin ja kohteeseen. Safera on kaikilla mittareilla mitattuna maailman johtava liesiturvallisuuden asiantuntija. Saferan 10-vuotisjuhlan kunniaksi voimmekin ylpeydellä todeta, että Safera-liesivahti suojaa jo yli 100 000 kotia Pohjoismaissa.

Vuonna 1985 perustettu Athena Nordic AB on Safera-liesivahtien jälleenmyyjä Ruotsissa. Athena Nordic kehittää, tuottaa, markkinoi ja myy tuotteita erityistarpeisille ihmisille.  Athena Nordic on erikoistunut vanhainkotien, tilapäismajoitusten ja hoitolaitosten turvallisuuden parantamiseen ja rakentamiseen.